SAM aamuseminaari

”Noin 40% lähtijöistä lopettaa yrityksessä, koska yrityksen kulttuuri on ristiriidassa omien arvojen kanssa”. Mieletön inspiroiva puheenvuoro Senior Advisoriltamme Susa Nikulalta johtamisesta, arvoista ja kulttuurista sekä niiden huomioimisen merkityksestä rekrytoinnissa. Antti Tiitola puolestaan kertoi omista kokemuksistaan johtamisesta eri yritysten muutostilanteissa ja opit niistä. Loppuhuipennuksena kerrottiin upea uutinen: Antti aloittaa 1.7.2022 SAM Finlandin Senior Advisorina! Antti tuo SAM International:iin erinomaisen vahvistuksen monipuolisella ja vankalla kokemuksellaan eri yritysten toimitusjohtaja- ja liiketoimintajohtajatehtävistä. Hän on toiminut mm. Broman Group Oy:n ja Motonet Oy:n toimitusjohtajana, Neste Oyj:n liiketoiminta-alueen johtajana, VR Groupin matkustajaliikennedivisioonan johtajana sekä tehnyt pitkän uran Lidl Suomen toimitusjohtajana vastaten Lidlin Suomen lanseerauksesta ja kannattavasta kasvusta. Tervetuloa joukkoomme Antti!

Mukana tapahtumassa oli tottakai myös yhteistyökumppanimme Venner Nutrition , jonka kautta olemme voineet tarjota jo yli 5000 ateriaa suomalaisille vähävaraisille lapsiperheille. Kiitos, että saamme olla mukana – teette supertärkeää työtä.

Iso kiitos kaikille osallistuneille! Oli ihana nähdä livenä ja vaihtaa kuulumisia. Pidetään yhteyttä!